Rosalilla on reppu, joka ei olekaan ihan tavallinen. Se on näkymätön.

Reppuun Rosali kerää haukotuksia, ponin harjaa, kiipeilypuun oksia,

hoputtamisen vaatteita puettaessa, hiusharjan nipistelyn,

auringonsäteen. Kaikkea sitä, mitä hän kokee päivän aikana

possuystävänsä kanssa. Joskus reppu tulee kuitenkin liian täyteen, ja

silloin saattaa tapahtua ihan mitä tahansa! Silloin repun saumat

ritisevät, ja se pullistuu pullistumistaan, kunnes kotona kaikki

purkautuu tulivuoren suihkuna. Onneksi Rosalin Isällä on sellainen

hengitys, joka saa olon rauhoittumaan. Rosali keksii yhdessä Isän

kanssa, miten reppua voi keventää. Nyt Rosalin reppu säteilee

salaperäisesti, ja hyräilee uusia lauluja.

 

Näkymätön reppu -esitys ohjaa tunnistamaan ja arvostamaan

herkkyyttä. Ilmiönä herkkyys koskettaa valtavan suurta ihmisjoukkoa.

Pelkästään erityisherkkiä on ihmisistä 15–20 prosenttia.

 

Herkkyys on näkynyt lastenkulttuurissa melko vähän, vaikka lasten

kuormittuminen puhuttaa kodeissa ja varhaiskasvatuksessa. Esitys

tuo ilmiötä esiin taiteen keinoin. Nukketeatterin keinoilla herkkyyteen

liittyvät kokemukset saavat muodon: Kutittava paidansauma, outo

tunnelma, pöntön kohina, linnun sirkutus, älämölö, auringonsäde ja

muu repun sisältö heräävät eloon. Näkymättömän repun maailmassa

yhdistyvät arki ja sadunomaisuus. Rosali oppii löytämään uusia taitoja,

ja omaa voimaansa, joista vähäisin ei ole mielikuvitus. Herkkyys on

myös supervoima, jonka avulla elämän voi kokea kaikissa

vivahteissaan. Esityksen kautta voi tunnistaa kuormitusta kerryttäviä

asioita. Teos haastaa myös pohtimaan, miten omaa reppua voisi

keventää.