
PERRINE FERRAFIAT on Turun taideakatemiasta valmistunut nukketeatteritaiteilija. Hän toimii visuaalisen teatterin parissa ohjaajana, esiintyjänä, ääni- ja graafisena suunnittelijana, opettajana sekä pohdiskelijana. Taiteellisessa työssään hän pyrkii löytämään ja jakamaan arjen poeettisia, poliittisia ja inhimillisiä sisältöjä. Hän kurkottaa kohti ihmisiä, heidän tarinoitaan, heidän kulttuuriaan. Ferrafiat on kokeilunhaluinen tekijä, joka innostuu poikkeuksellisista ideoista, vahvasta visuaalisuudesta ja yhteistoiminnasta.

MARIA-ELINA KOIVULA on Turun taideakatemiasta valmistunut nukketeatteritaiteilija, nukkenäyttelijä, nukenrakentaja, ohjaaja, opettaja, kuvataiteen tekijä sekä kirjoittaja. Hän tutkii taiteellisessa työssään erityisesti reaalitodellisuuden ja maagisen todellisuuden rajapintoja. Nukketeatteri on hetken taidetta, ja se tekee siitä erityisen ainutlaatuista. Koivula on toiselta ammatiltaan kuvataideopettaja, ja opiskellut ekspressiivistä taideterapiaa. Hän näkee taiteen myös parantavana ja muutosvoimaisena elementtinä.

MIRA LAINE Nukketeatteritaiteilija, ohjaaja ja käsikirjoittaja sekä nuken- ja naamionrakentaja. Työskentelee myös teatteritaiteen opettajana. Laine on käsitellyt teoksissaan ilmastonmuutosta, ihmiskauppaa ja ihmeellisiä koneita sekä yhdistellyt nukketeatteri-ilmaisuun animaatioita ja nykytanssia. Kiinnostunut esineiden ja vartaloiden nyrjähtäneistä roolinvaihdoksista sekä muodonmuutoksista ja kehojen, tilojen sekä esineiden sulautumisesta toisiinsa ja toiseuden sekä ykseyden tutkimisesta näitä taustoja vasten.

ELINA LAJUNEN on valmistunut nukketeatteritaiteilijaksi Turun Taideakatemiasta ja näyttelijäksi Pariisista École Internationale de Theatre Jacques Lecoq koulusta. Hän toimii ohjaajana, käsikirjoittajana ja esiintyjänä ja yhdistää töissään usein nukketeatteria, elävää musiikkia ja fyysistä teatteria. Hänen oma ryhmänsä on Nukkehallitus. Ryhmän tekijät vaihtuvat pro jektien mukaan. Lajunen on ohjannut teoksia muun muassa Espoon kaupunginteatteriin, Seurasaaren ulkomuseoon, WHS Teatteri Unioniin ja Tanssi teatteri Hurjaruuthiin.

LINDA LEMMETTY on nukketeatteritaiteilija ja fyysisen teatterin taitaja, joka on valmistunut Jacques Lecoqin koulusta Pariisista 2009. Lemmetty on esittävän taiteen kulkuri, joka on työskennellyt Suomessa ja ulkomailla vaihtelevissa kokoonpanoissa. Töissään hän ei niiaa tai kumarra perinteille, vaan sekoittaa ja hallitsee monipuolisesti esittävän taiteen eri muotoja tehden töitä eri tekniikoiden ja tyylilajien kanssa. Esiintyjänä elämän komiikka ja rytmi ovat hänen intohimonsa, ja usein töissään tarkastelun alla. Nukenrakentajana hän haluaa antaa muodon, mitä hullumpien ideoiden toteuttajana.

ANNE LIHAVAINEN on nukketeatteritaiteilija, joka ona työskennellyt näyttelijänä Teatteri Mukamaksessa, Nukketeatteri Vihreässä Omenassa sekä Nukketeatteri Sampossa. Nukketeatteri Ofelian, oman sooloteatterin, Anne perusti 2006. Lämmin läsnäolo, visuaalisuus ja vahvat tarinat ovat Nukketeatteri Ofelian ohjelmiston selkäranka. Omassa teatterissaan hän on näyttelijä, nukenrakentaja, lavastaja, käsikirjoittaja, kouluttaja ja tuottaja. Taidekasvatustyö ja työskentely erityisryhmien kanssa on erityisen tärkeä osa Annen työtä. Anne on myös työryhmä Kantajien jäsen. Ryhmä on tehnyt useita, moniaistisia taidenäyttelyitä.

MAIJA LINTURI on valmistunut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun ammattikorkeakoulun nukketeat terilinjalta vuonna 2010. Sitä ennen hän opiskeli nukke- teatteria Adultan Televisio- ja Radio -opistossa vuosina 2003-2005. Hänen kiinnostuksensa ja toimintansa painottuu monitaiteisuuteen ja visuaaliseen teatteriin. Hän on tehnyt yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa niin draamateatterin, tanssin kuin videotaiteenkin kentältä. Hän identifioituu ennen kaikkea ohjaajana mutta toimii myös esiintyjänä ja nukenrakentajana.

ILPO MIKKONEN on nukketeatteritaiteilija, näyttelijä, joka otti nuken aluksi käyttöön työssään lastentarhanopettajana. Nuken ja nukketeatterin lumo ja voima veivät mukanaan. Kouluttautumisen jälkeen alkoi työ Nukketeatteri Sampossa, jossa Ilpo toimi näyttelijänä vuodesta 1992-alkaen. Oman sooloteatteri Nukketeatteri PikkuKulkurin Ilpo perusti vuonna 2016. Sen ohjelmistolla hän kiertää ympäri Suomea ja on osallistunut myös useisiin kansainvälisiin tapahtumiin, yhteistyöprojekteihin ja festivaaleihin. Tarina, visuaalisuus, huumori ja musiikki ovat tärkeitä elementtejä Nukketeatteri PikkuKulkurin esityksissä.

ELENA REKOLA on Turun Taideakatemiasta valmistunut nukketeatteritaiteilija. Hänen työssään yhdistyvät fyysinen ilmaisu, erilaiset käsitekniikat sekä poliittisuus. Elena on työskennellyt mm. voittoa tavoittelemattomassa Bread and Puppet –teatterissa, toiminut Turun Yliopistollisen sairaalan lasten osastoilla nukkenäyttelijänä sekä opettanut nukenmanipulointia Fidean jäsenille. Elena on esiintyjä, opettaja ja aktivisti, joka inspiroituu nopeasta toiminnasta, luonnosta ja suorasta kommunikaatiosta.

MILLA RISKU työskentelee nukke- ja naamioteatterin sekä kuvitustaiteen parissa. Nukketeatterissa Riskua kiehtoo mahdollisuus yhdistellä eri taiteenlajeja musiikista kuvataiteeseen, myös interaktiolla yleisön kanssa on hänelle suuri merkitys. Taiteen ja kulttuurin tasa-arvoinen saavutettavuus on Riskulle tärkeä arvo. Jos ihminen ei pääse teatterin luokse, tulee teatterin mennä ihmisen luokse. Tästä johtuen hänen esityksensä ovat mobiileja kuljettaa ja esitettävissä vaikka autiolla saarella!

JONNAKAISA RISTO on Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä (TeM2018), joka on erikoistunut nukketeatteriin. Hän on monitaiteellisen Vaurioteatterin perustajajäsen ja toinen taiteellinen johtaja. Lisäksi hän on syventynyt musiikkiteatteriin, jota hän opiskeli sivuaineenaan Taideyliopistossa musiikkiteatterilinjalla. Risto on työskennellyt mm. Saimaan Teatterissa, Kansallisteatterissa, Riihimäen Teatterissa, lukuisissa kuunnelmissa, sekä laulajana säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa yhteistyössä toteutetuissa konserteissa. Risto on kiinnostunut groteskista musikaalisesta nykynukketeatterista.

MILA NIRHAMO on nukketeatteritaiteilija ja taidekasvattaja.
Hän valmistui Turun Taideakatemista 2014. Osana opintoja hän opiskeli lukukauden Berliinissä Ernst Busch – teatterikoulun nukketeatterilinjalla. Nukketeatteriopintoja ennen hän on toiminut lastentarhanopettajana, kouluttajana ja työpajaohjaajana. Nirhamolla on vankka kokemus erilaisten ryhmien ohjaamisesta. Nukketeatterin eri osa-alueet, esiintyminen, nukenrakennus ja ohjaus kiinnostavat Nirhamoa. Hänen sydäntään lähellä ovat myös opettaminen ja yhteisölliset hankkeet.

RIINA TIKKANEN on esiintyvä nukketeatteritaiteilija, valmistunut vuonna 2011 Turun Taideakatemiasta. Tikkanen on työskennellyt nukkenäyttelijänä, näyttelijänä, klovnina, buffoonina ja naamio näyttelijänä viimeisen viiden vuoden aikana yli kahdessakymmenessä eri näyttämöteoksessa. Hän on tehnyt töitä useiden vapaiden ammattilais ryhmien kanssa (mm. Kuuma Ankanpoikanen ja Teatteri Metamorfoosi) sekä kiertänyt esityksillä Suomen lisäksi myös useilla ulkomaisilla teatteri festivaaleilla.

IIDA VANTTAJA on nukketeatterikäsityöläinen, jonka vahvinta osaamista on nukenrakennus sekä visuaaliset kokonaisuudet. Näytelmien kirjoittaminen on rakas vastapaino fyysiselle työlle. Iida on myös ohjannut lukuisia esityksiä lapsille ja aikuisille, ja kouluttamisella pitää osaltaan huolta että maassa osataan jatkossakin rakentaa toimivia työkaluja esityksiin. Työn esteettinen ja eettinen laatu ovat arvokriteereistä tärkeimmät. Iida työskentelee vaihtuvissa ryhmissä ja sukeltaa ennakkoluulottomasti tehtävästä toiseen. Myös nukketeatterin soveltaminen erityisryhmille on sydäntä lähellä.
.jpg)
ANNA USCHANOV työskentelee taidemaalarina ja nukketeatterin tekijänä. Mittakaavalla leikittely, sen venyttäminen tai kutistaminen ovat hänelle olennainen osa esitysten tekemistä. Erilaisten materiaalien tunnustelu, tutkiminen ja yhdistäminen luovat hänelle erilaisia maisemia, materiaalisia kokonaisuuksia. Teoksissaan Uschanov ei poikkea kovin kauas omasta kokemus piiristään, vaan teosten tematiikka perustuu usein havaintoihin arkipäivästä.